Nyt alkaa olla kulunut vuosi siitä kun palasin kotiin Idahosta!
Mä en koskaan uskonut, että mulla tulis oleen vaikeuksia sopeutua takasin kotiin, mutta loppujen lopuks se olikin melkein yhtä vaikeaa, kuin kohdemaahan sopeutuminen. Alku kesä suju hyvin, sain heti töitä ja niitä mä sit puhkin ja huhkin koko viime kesän. Monet mun muut vaihdosta palanneet kaverit ei menny töihin, mutta mulle se oli koko ajan itsestään selvyys, että mä meen jos vaan töitä löytyy ja löytyhän niitä! Suosittelen kyllä vaihtovuoden keväällä näkemään sen vaivan hakea töitä, vaikka mäkin lähetin niitä hakemuksia kymmeniä ja kymmeniä! Mua se ainakin autto kun pysty heti orientoitumaan Suomeen ja kesäarkeen.
Kesällä sitten tapahtui vähän kaikkee ja mun henkilökohtanen elämä ajautui pieneen kriisiin, josta mulla kesti melkein puoli vuotta selvitä.. Osittain vaihtovuoden aikana alkanut pieni alakuloisuus sitten paheni ja silloisen poikaystävän intti ei ainakaan auttanut asiaa. Olikin sitten paljon odotettua vaikeempaa olla erossa vaihtovuoden lisäks vieläkin niin paljon, vaikka silloin ajatteli ettei se tuu oleen paha, kun vuodestakin selvittiin vielä yhdessä.
Sitten alko koulu ja se oli sitten viimenen niitti.. vaikka sitä oltiinkin toitotettu, että kaverit täällä Suomessa elää yhtälailla omia elämiään eteenpäin ja täälläkin ehtii tapahtua kaikkee meidän poissaollessa, niin jotenkin se ei sitten ollut kolahtanut mulle tarpeeks hyvin päähän, sillä oli iso shokki mulle, ettei ne mun kaikki koulukaverit sitten enää ollutkaan mun kavereita ja osa ei edes moikannut enää.. Oli tosi rankkaa joutua yrittään kolmatta vuotta putkeen olla tutustumassa uusiin ihmisiin, kun muuten elämässä oli sellanen vaihe, että olis nimenomaan tarvinnut ystävien tukea. Muutenkin siinä vaiheessa on vaikeampi tutustua uusiin koulukavereihin, kun kaikille on muodostunut jo omat porukat ekan vuoden aikana ja olikin taas se ainoo, joka etsii kavereita.
Nämä kaikki asiat ja pientä karikkoa parisuhteessa ajokin mut sitten syvemmälle alakuloisuuteen. En mä missään välissä oikeasti masentunut kokenut olevani, vaikka olinkin koko ajan tosi väsynyt, eikä mikään oikeen huvittanut.. Syksyn taisinkin viettää aikalailla kotona sohvalla tekemättä juuri mitään kun en vaan jaksanut tai ei huvittanut! Se ei todellakaan oo yhtään mua, oon yleensä aina porukan ilopilleri valmiina kaikkeen! Mun "sitten kun pääsen kotiin niin kaikki on hyvin"-vaihde jäi päälle ja muuttui "sitten kun Marius pääsee intistä niin kaikki on hyvin"..
Noh, sitten mun elämässä tapahtu iso muutos. Marius innostuikin kokelaana ollessaan armeijasta niin paljon, että haki sopimussotilaan paikkaa ja sattui vielä saamaan sen. Sehän tarkoitti vielä samanlaista etäsuhdetta ainakin puoli vuotta siihen päälle. Oltiin Mariuksen kanssa kesällä ehditty muuttaan yhteenkin jo ja syksyn aikana remontoitiin uudesta kämpästä kylppäri ja keittiö, mutta ajatus siitä, että joutuisin käytännössä kuitenkin asumaan siinä kämpässä yksin ei ollut mikään maailman innostavin, kun kotona voisi vielä asua ihan ilmaseks.. Ja eihän kukaan hullu jaksa 240km työmatkoja päivittäin, mitä Mariukselle olis kertynyt, jos se olis Tampereelta Keuruulle kulkenut.. Ei me tosiaan kauaa Mariuksen töiden alkamisen jälkeen ehditty enää olla yhdessä kun sitten päätettiin ettei tästä enää tule mitään, kun tulevaisuuden suunnitelmatkin oli ajamassa meitä vaan erilleen.. Hyviin väleihin me silti jäätiin ja Marius kuitenkin tanssi jopa mun vanhojen tanssit ja urheesti raahautu vartavasten Tampereelle joka viikonloppu reeneihin!:)
Ero oli mulle sitten se wake up call ja tajusin, että nyt mun on otettava itteeni niskasta kiinni ja päästävä takasin omille jaloilleni! Otin oikein urakalla kaikkiin kavereihini yhteyttä ja vietin useesti aikaa niiden kanssa ja kävin juhlimassa. Siitä alko pikkuhiljaa kaikki palaset loksahteleen takasin paikoilleen ja elämä alkoikin taas luistamaan eikä mennytkään kauaa kun olin taas oma iloinen itseni!
Nyt elämä tosiaan vaan hymyilee, oon tehny kaikkee kivaa ja nauttinut elämästä!
Vajaa kahden viikon päästä lähden Jenkkeihin moikkaamaan mun vaihtariystävää Sophieta, johon tutustuin lukion ykkösellä hänen ollessa Suomessa vaihdossa!! Sieltä kotiuduttuani alotan taas kesätyöt mansikkatorilla, niin kuin viime kesänäkin ja loppukesästä lähden Saksaan moikkaamaan Luisaa! Huippukesä tulossa ja nyt on jo nautittu tästä alkukesästä ja auringosta ja käyty jopa uimassakin!!
Postauksen pointti
Älkää ottako kotiin sopeutumista itsestään selvyytenä! Se vaatii myös työtä ja energiaa, joka mulla oli kyllä ihan loppu vaihtovuoden jälkeen!
Tehkää kaikkenne jottette rakastuis ja alkais seurusteleen ennen kuin lähdette vaihtoon, koska vaikka se sillä hetkellä tuntuis, että kyllä te siitä selviäisitte, niin elämässä tapahtuu kaikkee odottamatonta ja ero voi tulla myöhemminkin ihan muista syistä ja jälkeen päin voi alkaa miettiä oliko se kaikki ikävä ja ettei vuoden aikana voi käydä treffeillä oikeesti sen arvosta...
Mutta mitään ei saa katua! Elämä opettaa ja kaikki virheet on todellakin sen arvosta, että jatkossa tietää paremmin!
Tässä vielä kuvia tältä keväältä! :)
Eilen oli kuuma ja käytiin rannalla ja uimassa!
Nyt kun on päässyt takasin vanhoihin mittoihin niin kyllä huomaa,
kuinka pullukka olinkaan vuosi sitten jenkeistä palatessa!
Tänään sitten käytiin ystäväni Adan kanssa keskellä koeviikko vähän rentoutumassa
Aussie barin terassilla! Ada oli vaihdossa Kanadassa ja oli siellä just pariviikkoo
moikkaamassa Kanadalaista poikaystäväänsä :)
Oon siirtynyt nyt taas kokonaan pyöräilyyn ja harvemmin enää tulee bussia käytettyä!
Ollaan myös käyty jo piknikeilläkin, viime viikonloppuna oli just Ainon synttäripiknik Disneyn prinsessat -teemalla!
Ja grillikausi on avattu!
Keväällä tuli käytyä myös muutaman kerran Tapparan peleissä!
Ja juhlimassa!
Kirjotin enkun jo tänä keväänä ja sain siitä E:n!! :)
.jpg)
Ja taas baarissa..
Ja vielä pari kuvaa vanhojen tansseista!
Ja jatkoille menossa!
